Bretonin pentu

Bretonin pentu tuli taloon

Facebook
Twitter

Perheeseen oli aika hankkia uusi seisova metsästyskoira. Tämä on tarina siitä miten meidän perhe päätyi rotuna juurikin bretoniin. Miksi ei uutta setteriä? Perheessä kuitenkin oli jo hyvin menestynyt ja terveitä jälkeläisiä maailmaan tuonut gordoninsetteri. Se on pitkä tarina, enkä halua edes mennä kaikkiin yksityiskohtiin, mutta sanotaanko nyt näin, että tarvitsin vaihtelua ja mannermainen seisoja oli jo pitkään ollut ykkösvaihtoehtona.

Siinä sitä sitten iltoja vaimon kanssa ihmeteltiin ja käytiin rotuja läpi, kunnes jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa. Bretoni ja lyhtkarvainen unkarinvizla. Soitin rotuvaihtoehdoista puhelun eräälle tutulle pitkän linjan kanakoiramiehelle, joka sanoi heti, että jos et Saksalaista ota, niin sitten bretoni. Rotu oli siis ”valittu”, mutta naureskeltiinkin sille, että kun ei olla nähty tämänsorttista koiraa vielä kuin ainoastaan kuvissa. Kasvattajia selatessani ja pentuilmoituksia katsellessani hoksasin, että lomamatkan varrella Sodankylän Kelujärvellä sijaitsi Nuolikurun Kennel. Eli ei muuta, kuin rohkeasti puhelinta käteen, jotta saisiko rotuun tulla tutustumaan, kun ohi ajellaan? Ja sehän passasi. Oli se vain pitkä aika odotella kuukauden päivät talvilomaa ja Lokan reissua, kun lapsillekin oltiin vihjastu rodusta ja kuviakin kovasti katteltu

Mutta tulihan se päivä sieltä kun saavuttiin Nuolikurun kennelliin, jossa kasvattaja olikin meitä pihalla vastassa. ”Älkää antako sen sitten hyppiä. Unna ei ole koskaan ollut ihan pienten lasten kanssa” Satu huikkasi ja samassa Nuolikurun Unna olikin tekemässä haistelukierrostaan tulijoiden joukossa. Hetken siinä jutusteltuamme siirryimme sisään ja kiinnitin erityistä huomiota siihen, kuinka koira ilman erillistä komentoa meni pitkän rivitalokäytävän päähän maaten ja katseli meitä sieltä kauempaa. Tuumin josko tuo hiukan aristaisi tätä laumaa, joka helmikuun pakkasessa purki toppavaatteitaan eteiseen ja ääntä varmasti riitti. Vaatteet riisuttuaan Lotta 6v kysyi mikä koiran nimi olikaan ja Unnaa kutsuttuaan se tuli lasten väliin, kaatui seljälleen ja otti kaikki kyllä kaiken ilon irti loppumattomista rapsutuksista. Minua se ei tainnut edes nuuhkaista. Seurasi lapsia paikasta toiseen ja ei ollut sellainen väkisin tyrkky, vaan mukana touhuaja. Harvoin tulee enää koiria nähdessään sellaista WAU-tunnetta, kun niitä on matkan varrella satoja nähnyt, mutta tässä oli jotakin kovin erityistä.

Vierailun jälkeen matka jatkui kohti Lokkaa ja siinä hetken ajeltuamme takapenkiltä kuuluu pienen tytön ääni ”Isi, minä en halua sitä koiranpentua, vaan tuon äskeisen koiran”. Se riitti sinetöimään päätöksen. Luonne on sellainen asia mitä et voi koiralle opettaa. Se tulee perimässä. Soitin vielä Satulle samana iltana ja varasin pennun, vaikkei Nuolikurun suunnitelmissa sellaista ollutkaan. Olihan meillä perheessä kaksi aikuista jahtikoiraa, eli ns. aikaa odotella. Parin kuukauden päästä saimmekin ilouutisen ja urokseksi oli valikoitunut Bruno. Hyvin saman tyyppinen luonteeltaan, kuin emäkin.

Nyt jälkeepäin voin vain todeta, että pentuvalinta oli täydellinen. Saimme hyväluonteisen, reippaan ja ennenkaikkea lapsirakkaan koiran – juuri sellaisen, kuin olin toivonutkin. Aika näyttää mitä Nuolikurun Iitasta vielä tulevaisuudessa tulee. Aihio on mielestäni todella lupaava.

(koirien nimien kohdan linkeistä pääset näkemään ne kennelliiton jalostustietojärjestelmästä)

Kaikki blogit

Käytämme evästeitä kävijäliikenteen seuraamiseen, sivuston käyttökokemuksen parantamiseen, sisällön personointiin, sekä mainonnan ja markkinoinnin kohdentamiseen. Selaamalla tätä sivua hyväksyt evästeiden käytön.